maanantai 22. elokuuta 2016

A382. Aivotärähdys ja maa vakaa, puutarha ja keskiasennoissa verkkaisat liikkeet

Jos saa aivotärähdyksen, niin osa vaivaa on, että tärähti, miten päin nyt siis ollaan ja tärähtääkö vileä? Eli jos kädellä ja vaikka kyynärvarrella tuntisi jonkin aikaa, vaikkapa minuutin pari maan vakaana, niin auttaisiko se? Toipumiseen tarvitsisi katsella kasveja (luonnon tuki auttaa oksettavaan oloon), kai etenkin puita esim. ikkunasta, siihen tapaan kuin puutarhassa, luonnon vehreydess tms, koko toipumisjakson ajan. Ja kun liikkuisi, niin verkkaisat liikkeet raajojen aika lailla keskiasennoissa vain mutta varovaisesti kuin huippaisi ja liikunnallisuuteen keskittyvällä tavalla, koska raajat ovat voineet kärsiä ja verenpaineen säätely voi olla häiriytynyt tällistä ja järkytyksestä. Jos tulee kakkahätä tms, niin se on kai kakkahätä säikähdyksestä ja tarttisi käydä tavalliseen tapaan vessassa, muttei saa ponnistaa niin, että tulee painetta päähän, jos siellä jotakin ruhjetta tms voi olla. Jos tulee päänsärkyä, niin hellittää niska- ja hartiajännityksiä rennoksi, koska ne voivat aiheuttaa päänsärkyä ja niitä usein tulee, kun hermoilee esim. sisätiloissa ruutumallin aistivirikkeitä vain tukena, mikä ei riitä vaan pitäisi olla luontoa.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

A381. Parrankasvu ja huolestuneisuus vartijan työstä

Kasvaako parta hyvin, jos on huolestunut omalle kontolle lankeavasta vartijantyöstä lähitulevaisuudessa?
Ja jos aasialaisilla ei kasva parta, niin ovatko toisaalta kovin buddhalaisia ja siis rauhassa elämisen taitoisia ja toisaalta taistelutaitoja hyvin treenanneita, kovemmalla linjauksella kuin moni muu valtio?

A380. Vauhkous / unettomuus ja riittävästi virikkeitä

Jos joskus on levoton olo ja ei saa nukuttua, niin kun laittaa pienen lampun huoneessa päälle niin, että näkee ympärilleen ja ainakin jonkin verran väritkin, niin virkkeet tyynnyttävät, on helmpompi olla ja nukahtaa vähän ajan päästä. Jos se ei riitä, niin voi laittaa radiosta kivan ohjelman hiljaiselle, niin että kuulee, muttei häiritse muita. Jos on siihenkin nähden levoton olo, niin voi nousta puuhailemaan jotakin, vaikkapa jotakin päivän askaretta, joka ei ole älyllisesti vaativa eikä vaadi isoa tsemppiä päivällä.
Muita keinoja tyyntyä ovat kylläinen vatsa ja lämpöinen olo.

Vauhkous, päälle painava stressi yms helpottuvat samaan tapaan luonnollisten tervehenkisten virikkeiden avulla ja persutarpeista sekä turvallisuudesta huolehtimalla. Esim. luonnon helmassa vietetty aika, liikuntaan uppoutuminen, mielekkäät mukavat askareet, yms

A379. Auringon tienoille katsominen vain viereen & tarkalla näöllä

Aurinkoon ei saa katsoa suoraan koskaan. Aurinko on vain maisemakuvan osa. Auringon suunnallekaan ei saa katsoa sumealla katseella, vaan katsotaan tarkalla näölllä, maisemakatsella, jonka fokus ei osu ollenkaan aurinkoon. Valokohtiin kiinnittyvällä katsella tai niitä etsivällä tunnevireellä ei saa katsoa edes auringon puoeliseen maisemaan.

A378. Liiasta miesmäisyydestä eroon pääsemisestä

Sekä naisissa että miehissä on niitä, jotak haluaisivat naismaisempaa elämää ja vähemmän miesmäista kuin mitä elävät.
Miehet ovat usein koulua ulkoa lukeneita ollen yhdenlaisessa kaavassa koko ajan, naiset taas lomalaisen tapaan monelta kannalta ja myös tunteet huomioiden elämänviisaudella ja sosiaalisesti asioita lähestyviä.
Taiteet (mm musiikki ja runot), uskonto, elämänviisaudet, harrastukset, vaatteet, ruuanlaitto ja ompelu, kodin laittaminen kivaksi, elinoloista huolehtiminen ja kauniit arvot, henkevyys ovat tekijöitä, jotka auttavat viemään elämää naismalliseksi.
Ammattialoista kannattaa suuntautua itseä kiehtovilla aloille, jotka vaalivat naisten vahvuuksia, esim. sosiaalisuutta ja elämänviisautta.
Vatteissa vältä miesmallisia, miesmäisiä ja ihan vain työmäisiä, ja suosi naisten vaatteita ja naistyylisiä vaatteita. Miehillä unisex, loma- ja vapaamuotoiset juhla- tms vaatteet.
Naistenlehdet auttavat naismalliseen elämään päin, mutta paremmin sitä oppii tuttavapiirin naisilta, jotenkin oman kipinän löytää.

A377. Liiasta naismallisuudesta eroon pääsemisestä

Sekä naisissa että miehissä on sellaisia, jotka haluaisivat enemmän miesmallista ja vähemmän naismallista elämää kuin mitä nykyisellään 000elävät.
Naismalliseen elämään jumiuttavat naisten taitoihin satsaaminen esim. siksi,e ttä ne tuovat isomman taidon, sen sijaan, että hakeutuisi miesmalliseen lokeroon, vaikkei se olisi kaikista fiksuin tai naisten arvostamassa mielessä tyylikäs.
Pukeutuminen tulisi olla omien arvojen ja luonteenlaadun mukaan, siis mies- tai nuisexmallista ja myös naismallista välttävää. Vaatteet eivät saisi olla naisten tapaan vartalonmyötäisiä vaan miesmäisiä. Tyypillisiä ihan vain naisten vaatekappaleita ei saisi käyttää ollenkaan, jos haluaa luokittua miesmalliseen elämään. Miesmäisiä vaatteita ei saisi täydentää naisten vaatekappaleilla, asusteilla, kellolla, meikillä, tms naisen käyttämiksi vaatteiksi vaan asu tulisi jättää sellaiseksi, että ainakin kovin huolimattomasti katsova voi luulla sinua mieheksi. Miesten vaatteet ovat usein jonkin verran väljemmät ja suoralinjaisemmat kuin naisten. Jollei lokerosi ole kyllin tappelevainen, käytä mustaa. Myös harmaa on kovin miesmäinen, työtä tekevän tyylinen. Älä käytä pinkkiä, beessiä älkäkä persikanväriä.
Poimi työtehtävist' ja askareista miesmalliset ja tee kaikki askareet pikemminkin miesten vahvuuksiin satsaten kuin naisten kautta. Esim. työpaikka ei sihteerinä vaan tavallisena työntekijänä, työmiehenä.
Ole rehellinen, älä kaunistele. Muista että ihmiset ovat erilaisia, etsiytyvät miehetkin kukin eri lokeroon ja naisissakin voi olla kovin miesmäistä elämää haluavia.

Vaatteiden avulla sosiaalisen lokeron valitsemisesta http://kauneusjaviisaus.blogspot.fi/2016/10/vaatteista-ja-sosiaalisesta-roolista.html
Työmiesmäisten tasalevyisiltä vaikuttavien naisten "Housujen tuoma lokero on osin sitä, ettei näytä huterolta ja että on aika tavallinen ja miesten ymmärtämällä tavalla tekeväinen niin kuin sekä naiset että miehet hyvin voivat olla, jos haluavat. Ja osin muut tuumivat tyylistä: "On pukeutunut työmistyylisiin vaatteisiin. Haluaa siis olla niin kuin työmis. Työmiehet puuhaavat kaikenlaista. Niinpä sopii hänenkin puuhata kaikenlaista, jos kerran haluaa.", mutta siis kaikenlaista tavallisesti hyväksyttyä. Tavallisesti ongelmana kai on, että vaatteilla on jokin selvä viesti, esim. haluan hissutella kotosalla tai juhlia, niin että se otetaan omana valintana ja kun ei siinä ole mainittu miesten töitä vaan jotain ihan erityyppistä, niin miestentyöt tipahtavat pois sillä kertaa. Toki voi käyttää monelaisia vaatteita, mutta luulen, että jos housujen tyyli on uusi, niin puolisen tuntia ihmisten ilmoilla vasta tipauttaa sentyyliseen toimeliaisuuteen, opettaa, millaista se on muiden mielestä, ja mitä siis on silloin pukeutumisellaan tullut cvalinneeksi. Tyylivalinnat lienevät samantapaisa kuin värivalinnat: valitsen sen ja sen tekemisen, arvot, sosiaalisuuden tyypin, huomion tyypin tms tällä kertaa, kun käytän tämäntyylistä vaatetta, ja tavalliset vaatevalinnat sitten luovat uoman, jossa arki isoimmalta osin on. Ei siis kuulu olla tyylipakkoja vaan vain rehellisi viestejä. Ja kyllin iso kirjo siinä, mitä pukee, etenkin jos ovat selkeitö perusvalintoja, niin luo itselle kuvaa siitä, mitä valitsee ja miksi. Siis haave-elämäntapavalintoja ja arjen elementtejä: esim. pyöräiletkö, mökkeiletkö mielelläsi, juhlitko mielelläsi ja mihin tyyliin, millaisen työn haluat siis karkea ammatin ja työn tyylin tyyppi, millaista kotielämää pidät tärkeänä, mitä vahvuuksia arvostat, mitä arvoja pidät tärkeinä, mitä harrastat innolla, yms."
 

A376. Avaruustauti ja luontosuhde

Luin avaruusasemalla oleskelun vaikutuksista elimistöön, http://www.lansimies.fi/index.php?id=lue&nro=228
Sisäkorvan tasapainoaisti perustuu painovoimaan, ja tuottaa avaruudessa jatkuvan putoamisen tunteen. Toinen syy putoamisen tunteelle voisi olla tervehenkisen arkisen elollisen ympäristön puuttuminen ja sen tuleminen korvatuksi miesmallisella insinöörihenkisellä ympäristöllä ja elämäntavalla, jotka eivät ole yhtään niin monimutkaiset ja viisaat kuin elinympäristö ja elämäntavat maapallolla. Eli mitä auttaisivat kasvit näköaistivirikkeinä, entä huoneen muiden ihmisten pitäminen näköaistiympäristön tärkeinä monimutkaisempina osina kuten ruukkukukat yms. Entä luontosuhde alas maapallolle?
Entä muiden elämänalojen ammattilaisten tei harrastajien henkisesti niiden elämänalueiden asiat avaruusasemallakin, esim. ruokailu ja liikunta, kenties musiikki, sosiaalisuus.
Mieluusti luontosuhde alas maapallolle mahdollisimman vahvasti eheään kokonaisuuteen - joulu on vain kerran vuodessa mutta tärkeä sille, miten tuntein hahmotamme elämää.

Painottomuudessa verta siirtyy alavartalosta ylävartaloon ja aiheuttaa turvotusta. Voiko astronautti hahmottaa olonsa masentuneemmaksi kuin mitä on eli auttaisiko ajatella, että on mieleltään keventynyt kuin kauniiden asioiden kanssa tekemisissä ollessa?

Sydän menettää avaruudessa muutamassa viikossa jopa kolmanneksen lihasmassastaan. Voiko olla, että ihminen maassa rehevän muontosuhteen kanssa on sydämeltäään vahva, kun taas kirjastoihin hautautunut lukutoukka keinotekoisuuttaan ja keinotekoisuuksiin kiinnittymistään heikkosydämisempi?

Avaruuslentäjien luut haurastuvat. Voiko siihen syy olla samanlainen kuin vanhuksilla: tsempin puuttuminen?
Katso 115. Vanhuuttaan hauraat luut ja tsemppaaminen16.9.2015

A375. Ihmeparannusohjeyritelmä XXX * Mallia niistä, joilla ei ole mitään taipumusta vaivaasi

Näitä ohjeita laatiessani etäisten ihmisten minulle vieraisiin vaivoihin ohjeiden keksiminen on tuntunut helpolta, mutta jos olen joskus sukeltanut jonkun sairastuneen elämänkokemukseen tai näkökulmaan kuin sosiaalinen tai ystävällinen ihmissuhde, niin hän on elänyt uomia, jotka luonnostaan tuovat juuri tuon sairauden, ja niin parannuskeinoa ei ole tullut mieleen. Parannuskeinot ovat olleen (lähes?) aina sellaisen vinkkelistä, jolla ei ole mitään taipumusta tuohon vaivaan. On vain miettinyt, että "jaa ne, ne ovat sen tyypin ihmisiä, varmaan aina tekevät jotain sellaista kuin, ja siitä sitten se vaiva jotenkin tulee, eli korjausivat tuon väärän tottumuksensa pois, niin ehkä paranisivat noin vain". Eli jos on vaikka samaan vaivaan sairastuneiden yhteisö, niin ei kannata siihen päin paljon sosiaalistua, vaikka ehkä onkin hyvä saada jokin kuva siitä, minkä oloiset ja mitä harrastavat ihmiset siihen tautityyppiin yleensä sairastuvat. Ja mallia kannattaa ottaa paljon niiden elämäntavoista ja elämänasenteista, jotka eivät tuontyyppisiin vaivoihin sairastu ollenkaan, eivät mitään sinne päinkään. Se ei edellytä heidän raahaamistaan sairaan seuraksi vaan sosiaalistua heihin päin voi etäämpääkin, sillä onhan motivaatiota juuri itsellä.

A374. Verkkokalvorappeuma & putkinäköisyys ja kiinnostus ympäröivään maisemaan

Luin verkkokalvorappeuman oireiden kuvauksen. Siinä sanottiin, että alkaa hämäräsokeutena ja johtaa putkinäköön.
Putkinäköisyyttä syntyy, kun kiinnostus on pienestä piiristä vain, eikä koko maisemasta, ei koko elämän kirjosta. Tarkkaa näköä syntyy, kun on aidosti kiinnostunut katselemisesta, elää toimeliaasti ja tarkkaa näköä pidetään tärkeänä.

A373. Maksaläikät ja kauniisti eläväisesti terveiden elämäntapojen mukaisesti

Maksaläikät tuntuisivat liittyvät siihen, kun ajattelee, että  vatsasta iholle tyyliin vatsakeskeisyydestä ihokeskeisyyteen, niin kuin kai monelle viileään iholle rankkaan ilmastoon muuttaessa voi käydä. Näin syntyvät maksaläiskät, kai myös ihmisten ihonvärit ja eläinten turkinvärit ja laikut. Maksaläiskiä ei kai synny, jos tekee kauniisti, eläväisesti, ajattelee terveitä elämäntapoja ja hyvin elämistä paljon päivän mittaan.

7.4.2017   Olisikohan harmaanruskea iho seurausta kahvista ja tupakasta.
Je keltainen iho seurausta happamasta luonteenlaadusta, jotenkin että rätsis ja räiskis oikein railakkaasti, kai tajuamatta siitä olevan muille paljon haittaa?

A372. Nivelrikko ja liikunta vähitellen yhä enemmän

Luin nivelrikon oireet.
Ne kuulostivat siltä, ettei henkilöllä ole motivaatiota liikkua ja niin hän jäykistyy paikoilleen ja liikkeelle lähtiessä hänen vireensä on epäliikunnallinen ja niin liikkuminen sattuu kuten muulloinkin vastaavassa tilanteessa. (Paikoillaan oleminen ja liikkumattomuus altistavat lämmönsäätelyongelmille ja kenties nestetasapaino-ongelmille, mistä ehkä turvotus.)
Auttaisi siis lähteä kumminkin liikkeelle. Lihaskunnon kasvattaminen parantaa liikkumista, tekee sen vähemmän kivuliaaksi ja sitten jopa miellyttväväksi. Vetreytyä, innostua puuhailemaan (ei ruokaa eikä teetä puuhana), lähteä retkelle puistoon tai mökkeilemään, jos kunto riittää, katsella nuorempaa väkeä liikkumassa ja sosiaalistua liikunnallisempiin päin.
Katso 106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä  24.8.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/08/liikkuvuuden-ja-kunnon-yllapitamisesta.html
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html

A371. Kihti ja rehevämpiin elämän puoliin satsaaminen

Luin kihdin oireiden kuvauksen.
Siitä sain vaikutelman, että henkilö turvaa kuivaan teoreettiseen perspektiiviin, joka ei jaksa antaa rahkeita arjen elämiseen vaan on pelkkää teoriaa. Oireiden alku näyttäisi liittyvän siihen, että jokin päiväaikainen rehevämmän elämän perspektiivi putoaa pois, esim. koska se oli joltakin muun ihmistyypin tuttvalta vaikutteena, ja niin jäljelle jää vain toeria, johon potilas luottaa mutta joka ei kanna. Sairausvaikeuttaa muuta elämää ja niin rehevämmät henkilöt jäävät kauemmas ja rehevämpi elämä myös, mikä pahentaa vaivaa. Viileä yleensä pahentaa kipuja ja paikoillaan olo viilentää. Teen sijasta ateria antaisi lämpöä pidempään, mutte tervehenkinen rehevyys elämäntavoissa olisi parempi, etenkin liikunta ja ihmisten ilmoilla elämään osallistuminen.

A370. Emättimen hiivatulehdus ja omien tunteiden äänen kuunteleminen elämäntapakysymyksissä

Lui emättimen hiivatulehduksen oireet. Niissä sanottiin,e ttei tartuntatapaa tunneta.
Kuulostivat siltä kuin elämänolosuhteet olisivat liian ankeat, ei tietty henkilö vaan yleiset olosuhteet kuten liika koulumaisuus, nuoren vanhemmat ja/tai paikkakunnan kulttuuri. Kenties ihminen on itse kasvatettu niin, ettei tarpeeksi kuuntele tunteidensa ääntä vaan yrittää tehdä järkivinä pidettyjä tai muuten kehuttuja valintoja elämässään, mikä on aivan liian ankeaa. Siksi pitäisi kuunnella omien tunteiden ääntä elämäntapakysymyksissä, ne näyttävät tien rehevämpään onnellisempaan elämään.

A369. Klamydia ja allekirjoitettu vähäinenkin feministisyys

Luin klamydian oireiden kuvauksen.
Siitä tuli mieleeni, että jotkut salaavat ilkeilyn ja pahanteon pissamielikuvalla, mikä usein on tervehenkisen tuntevuuden ja rakentavan moraalin vastaista, mikä ei kai sovi seksuaalisuuden kanssa yhteen vaan voi jotenkin näivettää, kaventaa mahdollisuuksia olla tervehenkisesti nainen, tunteva, naisten tkulttuurillisilla vahvuuksiölöla varustettu, jos vaikka vähäisestikin. Pikemminkin kuin valehdella feminismiä, olisi löydettävä itsestään kenties vähäinenkin aito arvostus tervehenkistä tuntevuutta ja naisten vahvuuksia kohtaan, vaikkeivät olisi kulttuurillisesti naisklisheitä.

A368. Syfilis eli kuppa ja elämänviisauden erojen tunnistaminen kyllin suuriksi

Luin syfiliksen eli kuvan oireiden kuvauksen
ja siitä tuli mieleeni, että pari oli ollut vähemmän elämänviisas, nimenomaan paljon kuivempi, kuin toinen osapuoli, ja niin kuivempi oli jäänyt kiinni (vai voiko olla, ettei hän ole jäänyt kiinni vaan on kamalan hidassoutuinen sosiaalisen maailmankuvansa ja tilannekuvansa osalta ja sosiaalisten suhteiden myötä muuntumisensa osalta), muttei ollut osannut kantaa tilannetta hyvin, ja niin elämänviisauden erojen tunnistaminen kyllin suuriksi ja oikeantyyppisiksi kenties parantaisi taudin.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

A367. Polvilumpio sijoiltaan ja mielikuvat paikoilleen palaavasta & tervehtyvästä polvesta

Jos polivlumpio on mennyt sijoiltaan, tai kai jokin muukin nivel, kenties myös synnytyksessä vauvan tulo maailmaan, kävisi kai ihmeparannusohjeideni suunnalta: mielikuva polvilumpiosta palaamassa oikealle paikalleen - kuin tekisi kädellä luolaa tai tunnelia lumihankeen, kuin meduusa tai vaahtomuovinen pallo tai myöten antava mutta myöhemmin muotoonsa palaava kudos kohdan ympärillä tekisi tien, jota myöten polvilumpio, tai mikä onkaan, palaisi paikoilleen.
Ja jälkikäteen kaikki oiek´lle paikoilleen, mielikuva tervehtymisestä, ehjäksi kasvamisesta ohjeena keholle vähän niin kuin sanoisi "reippasti nyt".

16.2.2017  Synnytyksessä on polvilumpion paikoilleen palauttamiseen nähden se hyvä puoli, että vauvojen kuuluukin kulkea synnytysteitä. Niinpä, jos onnistuu näin avaamaan synnytystiet kunnolla, niin synnytys voisi kai tapahtua kovin vikkelästi ja sujuvasti, ilman erityisiä ongelmia tai tarvetta turvata esim. puolison taitoihin, (jotka eivät yleensä ole lapsesta asti synnyttämisen tarpeellisuuteen sopeutuneet.)

A366. Roska silmässä ja silmän suojaaminen & "pikkuinen lintu" vie roskan silmänurkkaan

Tämä on tällainen vaikutelma vain.
Silmän puoleisen käden laittaa koveroksi kuin kädestä juodessa ja samoin päin kuin silmä suojaamaan silmää kuin lämmin maito tai tuulensuoja, etenkin sitä seutua, missä roska on, ja lähintä nurkkaa, jonne sen haluaisi kuljettaa.
Mielikuva, että "pikkuinen lintu" (voi olla ihan mini) siirtää roskan silmänurkkaan, mieluiten silmän kosteaa osaa pitkin eikä silmämunan pintaa, eli siis etäämmällä silmästä mieluummin, niin ei niin raasta vaan on suojaisa kuin lämmin maito. Ja silmänurkasta sitten roska sormenpäällä pois.

A365. Oksa silmään ja väistö & silmän eheyden vaaliminen

Jos silmään osaa heilahtava oksa, voi ylkroppaa nykäistä taaksepäin ja kaappaista tai huitaista oksan kädellä kauemmas, esim. tyyliin "Älähän nyt". Silmät kiinni tai ihan sirrilleen, ettei niihin mikään pääsisi, esim. toinen oksan kohta.
Jos kävelee epäviisaasti paikoillaan tai lähes paikoillaan olevaan jämerämpään oksaan, esim. pimeässä, voi päätä nykäistä tai kallistaa tai melkein kaatua yläkropaltaan taaksepäin, jolloin saa selän kaltevuuden avulla etäisyyttä ja eteenpäin suuntautuvan liikkeen hidastusta tai pysäytystä ja pään vauhdin kääntämistä taaksepäin tulosuuntaan. Tällöin massa jatkaa jalkojen ja mahan alaosan osalta eteenpäin askelee tai hiukan yli mutta niin että samalla kallistuu koko ihminen taaksepäin kuin kaatuisi. Jalat hidastavat vauhtia, koettavat samalla pysäyttää ja pitkählö askel toisella jalalla taakse ehkä hiukan koukussa pelastaa kaatumiselta siinä vaiheessa, kun pää on jo saatu nykäistyä taaksepäin.

Jos iskee varpaan, niin se on vähän aikaa tunnoton ja kipeä ja jalalla ei voi niin hyvin kävellä. sitten turtumus vähitellen hellittää ja jalka tokenee ja sillä voi taas kävellä.
Jos iskee silmän oksaan, siihen ehkä menee roskia tai ainakin sen pinnalta vetinen kerros mitä lie sinne kuuluvaa nestettä tulee sysätyksi syrjään, ja niin silmä olis mielellään vähän aikaa tai jonkin aikaa suojassa luomen tai silmäkuopan suojissa, missä vetinen kerros korjautaa ja silmän iskukohta saa rauhassa korjautua ja eheytyä. Sitten kun se on eheytynyt tarpeeksi, kenties kyyneliä vutanut niin että roskat saa syrjään, ja silmän pinta vettynyt yms tarpeekseen kuin lomalainen eheytynyt, niin silmä vähitelle palautuu tavalliseen käyttöön niin kuin kipeä jalka iskun jälkeen taas palautuu terveesti kulkevaksi.

lauantai 13. elokuuta 2016

A364. Kylmyyteen kuolemisen vaara ulkomaalaisilla Suomessa

Suomen ilmastossa selviydytään pitämällä koko kroppa terveen lämpimänä koko ajan. Jollei suomalainen tässä joskus onnistu vaan viilenee, hän useimmiten vilustuu eli käytännössä sairastuu flunssaan, joka alkaa vasta viilentymisen jälkeen, varsinaisesti esim. pari tuntia tai päivää myöhemmin. Jos vilustuu tuota pahemmin, saa keuhkoputkentulehduksen, johon minulle lapsena kerrottiin puolet sairastavista kuolevat muutaman päivän tai parin viikon sisällä.
Ulkomailla sen sijaan lämpimissä maissa ongelmana on kuumuus eikä kylmyys. Siksi lämpimistä naista kotoisin olevat saattavat kestää kylmää iultaisin ja yöaikaan paljonkin, ja se kai vain parantaa heidän pärjäämistään. Eli auttaisikohan, ettei ottaisi mallia suomalaisista vaan lämpimistä ja kuumista maista Suomeen muuttaneista, ja kuumuudeksi ottaisi tunteja kestävän löylyttömän saunan?

Suomalaisia lämmittelyohjeita blogissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html .
Katso myös tämän blogin hakemisto: flunssa, keuhkoputkentulehdus, olikohan hypotermia, paleltumat jne.

A363. Verisuonen ratkeaminen päässä ja koulutetun perspektiivin tukeminen vanhempien vuosien viisaudella

Minulla on vaikutelma, että jos joltakulta on vaarassa ratketa verisuoni päässä, niin hän on vanhus ja uskoo edelleen nuorempien vuosiensa koulutuksen tuomaan näkökulmaan mutta toisaalta omaa vanhuksen elämänviisautta jonkin verran ja se tuo intensiteettiä, jota koulutuksenomaisesti pidetyt suonien osat eivät kestä. Eli tarttis tukea koulutettua näkemystä vanhempien vuosiensa elämänkokemuksella ym vanhusten viisaudella, niin suonet kestäisivät.
Vaikutelmani on myös, että jos jollakulla tuohon tapaan ratkeaa verisuoni päässä, niin hän jää hetkeksi lötköksi, aha näin kävi, ja antaa koulutetun perspektiivinsä olla rauhassa yksinään, jolloin sen kohta suonissa ei saa lisätukea. Sen sijaan pitäisi viimeistään silloin tukea vanhvalla intensiteettiä tuovalla vanhuksen ymmärryksellään koulutettua perspektiiviään etenkin noilta kohdin, jolloin tuo seutu olisi hyvällä tavalla pidetty ja vahinko ehkä korjautuisi tai jäisi vähäisemmäksi.
Nuoremmalla jos on sama vaiva, niin pitäisi kai omalla ymmärryksellä ja omalla elämänviisaudella plus kirjoista luetulla tukea heiukkoa kohtia, jotka kai ovat koulun tuomia, eivät niin elämästä kertovia, vaikka voivat yhteiskunnan toiuminnasta kyllä kertoa viisaasti.

maanantai 8. elokuuta 2016

A362. Elämänhalun puute ja aidosti paremmat elämänmahdollisuudet

Jos elämänmahdollisuudet ovat huonot, niin osa reeagoi menemällä turriksi ja menettämällä elämänhalunsa. Se on tyypillistä silloin, kun on väitetty kaiken olevan ok mutta oikeasti elämänmahdollisuudet ovat kamalan rajatut.
Terveet elämäntavat ja terveellä tavalla tekeminen parantavat elämänlaatua. Rehellisyys yhdessä "Elä ja anna toisten elää"-säännön noudattamisen kanssa tuo vapautta ja se tuo elämänlaatua. Harrastukset, joista erityisesti pitää, tuovat elämänsisältöä. Vuodenaikojen elämisen taito parantaa elämänlaatua. Täyden ymmärryksen mukaisuus kaavamaisuuksien sijasta parantaa elämänlaatua. Vapaus liian ohjelmoituneisuuden sijasta parantaa elämänlaatua. terveys on tärkeä elämänlaadulle, samoin liikunta.

Katso myös kohta 12. Sokeritauti

A361. Kuurojen koordinaatio-ongelmat ja kroonisen flunssan parantaminen

Flunssassa lämmönsäätely on jotenkin rikki, mihin auttaa pysyä lämpimänä ja olla pitämättä ollenkaan seuraa ympäröivälle ilmalle (seuran pitäminen ilmalle on tropiikin tapa, joka viilentää paljon, tarvitaan siis erillisyyden taju). Lämmönsäätely liittyy mm verenkiertoon ja jos sitä flunssassa säätää aina vain uudelleen muttei osaa oikein, niin se voi tuntua korvissa huminana ja huimauksena, mikä turtuuden(?) kanssa voi tuntua koordinaatio-ongelmina. Mihin siis auttaisi paramtaa flunssa pois, vaikkei se muutoin kummoinen olisi.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

A360. Musikkia kuuroille

Katso http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2016/08/vanha-sahkoposti-kuurojen-musiikki.html

A359. Alzheimerin tauti ja syvällisyyden tason nosto taiteellis-hengelliseksi

Terveyskirjasto http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00699 netissä kirjoittaa:
"
Alzheimerin taudin ensimmäinen ja merkittävin oire on muistin heikentyminen. Erityisesti lähimuisti ja uuden oppiminen vaikeutuvat, sairastuneen on vaikea painaa mieleen vastikään tapahtuneita ja puhuttuja asioita tai oppia esimerkiksi uuden kodinkoneen käyttöä. Vanhat taidot säilyvät selvästi pitempään. Sairauden edetessä heikentyvät myös kielelliset toiminnat (ilmaantuu sanojen hakemista ja puheen ymmärtämisen vaikeutta) sekä näönvarainen hahmottaminen (ihmisten tai esineiden tunnistaminen tai ympäristössä liikkuminen vaikeutuvat). Oirekuvaan kuuluu myös toiminnan ohjauksen heikentyminen, mikä ilmenee organisointikyvyn heikentymisenä sekä toiminnan suunnittelun, aloittamisen ja toteuttamisen vaikeutena.
Ensimmäiset oireet ovat lieviä ja muistuttavat normaalia hajamielisyyttä. Sairauden edetessä tulee vaikeuksia monimutkaisissa toiminnoissa, kuten matkustamisessa vieraalle paikkakunnalle tai monimutkaisten raha-asioiden järjestelemisessä. Myöhemmin heikentyvät monet käytännölliset toimet, kuten ostosten teko, ruoanlaitto ja päivittäisten raha-asioiden hoito. Lopulta heikentyvät myös päivittäiset perustoiminnat, kuten pukeminen, peseytyminen ja tarpeilla käyminen, ja aivan loppuvaiheessa myös kävely- ja puhekyky. Sairauden kesto ensimmäisistä oireista kuolemaan kestää yleensä yli 10 vuotta.
Suurimmalla osalla sairastuneista on jossain sairauden vaiheessa myös psyykkisiä oireita ja käytösoireita. Masennus ja ahdistuneisuus ovat yleisiä, mutta toisinaan esiintyy myös vaikeaa levottomuutta ja harhaluuloisuuttakin. Vainoharhaisuus (paranoia) saattaa olla jopa taudin ensimmäisiä oireita."

Vanhetessa ihminen yleensä oppii uusia taitoja. Vanhalta työn vaatimusten taitotasolta kehitytään taiteelliseksi ja hengelliseksi, mikä tarkoittaa paljon suurempaa syvällisyyden, monimutkaisuuden ja sosiaalisen havaintokyvyn määrää. Sen sijaan vanhaan työperspektiiviin ja vastaaviin muiden taitotasoihin on jo ehtinyt kyllästyä ja nyt viimeistään kasvaa niiden ohitse eikä jaksaisi enää puurtaa niissä vaan on niiden osalta burnoutmainen, jaksamaton, hajamielinen, lyhytmuisti heikko, muille poluille eksyvä, isommista kokonaisuuksista kiinnostuyvaja etenkin muista paljon sisällyksekkäämmistä aiheista kiinnostuvainen. Silloin heikkenee myös kyky seurata kovin simppeleitä tylsiä pitkästyttäviä näkemystä vailla olevia ohjeita kuten esim. sääntöjen kirjaimen noudattamista eikä hengen, liian alhaisen tason keskusteluja, keskusteluja ilman näkemystä, arkipäivän pikkujuttuja, jota yleensä vaatisivat muistilapun, muiden liian alhaisen vaativuustason tekemisiä, liian ateistisia mielipiteitä, ihmisiin liittyviä tilanteita, joissa muut eivät omaa taiteiden parantamaa ihmissilmää, yms.
Jos uudet perspektiivit eivät kiehdo vaan ovat liian alkeellisia, niiden muistaminen, niiden keskellä eläminen heikentyy, kun ne eivbät ole oma maailmansa vaan lähes tyhjiä sanoja. Taitavampi taitotaso tuo opettajan roolin, mikä jonkin tottumuksen määrän jälkeen muutaa puhetapaa jutunkerrontaan päin: puhutaan ytyjä juttuja vähän kuin ei mitään kummempia olisikaan. Tajutaan myös tasoeroja ja ihmistyyppieroja ja kierretään sosiaalisia karikoita, halutaan rakentaa viisaampaa elämää.
Jos palikkatason juttuja joutuu tekemään yhdessä toisen kanssa, ei jaksaisi keskittyä joka yksityiskohtaan kunnolla kun itse osaa hetkessä keksiä monta hyvää tapaa tehdöä moiset asiat. Ja niinpä unohtuvat sellaiset asiat kuin mihin tavaran laittoi tms, ja mielessä pyörivät muut asiat tai hyvinvointi, jota liikunnan vähentäminen on karsinut niin, että sitä tarvitsee muulla tavoin vaalia.
Jos näistä haukutaan ja laitetaan lääkitykselle tai muuten rajoitetaan elämää nyt tai tulevaisuudessa, aiheutaa se pahaa mieltä, surua, masennusta, epätoivoa, vieraantumista, riitaisia välejä, kommunikaatiokatkoja, tylyyttä, turtumusta ja niin heikentyvät käytännön taidot. Jos paha mieli menee niin suureksi, että mykistää, miten voivat toiset tehdä tuollaista noin pahaa vanhukselle, niin se voi heikentää jopa kävely- ja puhekykyä.
Koska vanhus ei tee paljoakaan ihan vain perusjuttuja perustasolla, ei hän ole niin selvästi tunnistettu, että mitä puuhaa, ja niin muut eivät käännä häneen päin saman tekemisen puolta itsestään, ja niin jotkin aiemmin hänen silminsä selvään havaittavat asiat ihmisistä voivat jäädä pois näkyvistä, mikä vaikeuttaa kanssakäymistä etenkin selvästi nuorempien ikäluokkien kanssa.

A358. Aivo- tai sydäninfarktin oireiden kuvauksista

www.sydan.fi kirjoittaa:
"Näistä tunnistat infarktin
Aivoinfarktin tyypilliset oireet ovat:
• Puheen puuroutuminen tai sanojenlöytämisen vaikeus.
• Suupielen roikkuminen.
• Puutoksia näkökentässä.
• Raajan tai raajaparin äkillinen heikkous, kömpelyys tai puutuminen.
Sydäninfarktin tyypilliset oireet ovat:
• Laajalti keskirinnassa tuntuva puristava, polttava tai ahdistava kipu.
• Heijastekipuja käsivarsissa, kaulalla, leukaperissä, hartioissa, lapojen välissä tai ylävatsalla. Joskus kipu tuntuu vain näillä heijastealueilla.
• Ahdistava olo tai suoranainen hengenahdistus ja/tai kylmänhikisyys.
Liikkuminen ei helpota vaan pahentaa sydäninfarktipotilaan oloa, siksi potilas usein pyrkii kovastakin kivusta huolimatta olemaan mahdollisimman paikallaan.
Kummassakin tapauksessa soita heti 112.#"

Noissa huolestuttaa, kun kumpikaan ei vaikuta infarktin oireilta. Ekassa eli aivoinfarktin oireissa tulee mieleen vanha mies, joka pitää pullasta kahvin kanssa muttei ole niin kamalan kiinnostunut keskustelemaan sillä hetkellä, niin huomio on muualla ja ei viitsisi osallistua vaan ikään kuin löhöää ja antaa tilanteen valua käsistä, ja ei aina jaksaisi keskustella niistä samoista, ja liikkumisen hankaluus vaikuttaisi myös liittyvän siihen, että muu kiinnostaa paljon enemmän eli ne puolet toimisivat mutta toisten patistamat liikeet jäävät motivoitumattomina kömpelöiksi, samoin verenkierto katselemisen osalta voi jäädä vähemmäksi siinä, mikä ei jaksa kiinnostaa.
Sydäninfarktin oireet taas tuovat mieleen sen, kun joku mukamas ystävällinen patistaa liikaa, jolloin se tuntuu ahdistavalta, joskus hyvinkin ahdistavalta ja häiritsevältä. Heijastekivut puolestaan olisivat kai patistajalla, mistä seuraisi tavallinen väärinkäsitys. Ahdistava olo jne voisi olla joko sillä, jolla väitetään olervan sydäninfarkti ja kuuluvan hoitoon, tai sillä, joka pelkää kiinnijäämistä.
Molemmat ovat vanhojen ihmisten vaivoja, kai itse tietävät, potevatko sairauksia vai takeltelevia ihmissuhteita.

A357. Sepelvaltimotauti ja mielikuva luonnonkukkien varsien elinnesteistä

Sepelvaltimoiden kovettuminen(?) ja ahtautuminen vanhoilla tuo mieleen teoriaperspektiivin vakauden, kun se on aika lailla valmis, ja toisaalta elinolojen hyvien puolien ja turvalliusuuden ylläpitämiseen tarvittavan vakauden käytetyssä teoriaperspektiivissä ja käytännön elämässä. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/suurista-tunteista.html
Tuo on vain vaikutelmani. Parannukseksi jotakin tervehenkistä joustavaa luonnollista kuten vaikka luonnonkukkien varsien elinvoima ja se, että niiden elinnesteet virtaavat niissä, ja varsien notkeus ja joustavuus, luonnonkukkien luonnollinen kasvu olosuhteidensa mukaan ja toiveidensa mukaan.

toinen sepelvaltimoihin liittyvä huomio. Netin Wikipediassa kerrottiin, että sepelvaltimoita on oikea ja vasen sepelvaltimo ja oli kuva, mutta minusta tuntuu, että vanha ihminen miettii vasenta sepelvaltimoa keskisenä sepelvaltimona tai keskeiseltä paikalta lähtevänä sepelvaltimona ja jotenkin heitä häiritsee se, että se olisi vasemmalla eikä keskialueista huolehtivana. Eli keskinen ja oikea sepelvaltimo.

torstai 4. elokuuta 2016

A356. Insinöörialoilta pois ja lukeminen, harrastukset & haaveammatti

Jos joku on liiaksi juuttunut insinöörialoille ja haluaisi avartaa näköpiiriäänja elämänsä piiriä, muta taidot eivät riitä, niin perusreitti insinöörialoilta pois on lukeminen ja harrastaminen sekä uusi ammatti. Ensi luetaan luonnon tieteistä, sitten humanistista, filosofiaa ym objektiivista mutta vaativampaa ja samalla lehtijuttuja, joissa ajatteluosa on kunnollinen. Etenkin henkisen kasvun oppikirjat avartavat näkökulmaa. Samalla harrastetaan laajemman piirin asioita, jotta saadaan kokemusta, tottumusta ja sovittaudutaan muidenkin elämänalojen ihmiseksi. Omien toiveiden mukaan voidaan jättää insinöörialat pois kokonaankin. Esim. tietokonetta voi käyttää tekstin lukemiseen ja kuvien katseluun yms tarvitsematta miettiä, miten se rakennetaan ja ylläpidetään.
Olen kirjoittanut paljon materiaalia, joista olisi tähän iloa: arkijärkinen moneen sopiva objektiivinen ajattelu http://pikakoulu.blogspot.fi , engl. http://quickerlearning.blogspot.fi plus linkit
Alanvaihto haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi opettaa helposti ja nopsasti lahjat ja taidot uuteen ammattiin sekä antaa sosiaalisen lokeron vaihdon ohjeita monia riidoitta
Muiden elämänalojen hyödyllisyydestä ks kirja http://workandfreetime.blogspot.fi


tiistai 2. elokuuta 2016

A355. Elinvoiman menettäminen ejakulaatiossa ja seksi & se, ettei pyri stondikseen oman elinvoimansa avulla

Miehille kenties toitotetaan liikaa peniksen jäykkyyden tärkeyttä, kun menevät kokonaan kömpelöiksi ja tyhmiksi peniksen tönkköyttä tavoitellessaan. Kiinalaiset yrittivät ratkaista tämän ongelman saamalla peniksensä seisomaan oman elinvoimansa "vital power" avulla, mutta silloin käy niin, että siemensyöksyssä menettää oman elinvoimasa. Iölmeisesti ei ole tarkoitettu, että omalla elinvoimallaan naisi. Sen sijaan nainti on kai lapsen saamista varten, vai myös rakkautta varten, jolloin ei kai tarvitsisi yhdyntää. Seksissä mennään jonkin viehtymyksen, vietin mukaan: onko se alkunsa saavan lapsen elinvoiman mukana? Tai lapsen alun hyvien mahdollisuuksien, että siittiöt ja munasolut olisivat mahdollisimman elinvoimaisia, ja sitä sitten kuvastaisi skesi ja seisova penis?

3.elo2016  Mutta tuo ei välttämättä vieläkään mennyt oikein. Jos seksuaalisuus on sitä, että etsin puolisoa, niin etsin juuri itselleni sopivia elämänmahdollisuuksia eikä se ole lapsen kannalta mietitty, että lapsi kaipaisi juuri samaa. Jos vaikka pidän terveistä elämäntavoista ja liikunnasta sekä tunteista, niin kyllin monimutkaiseen liikuntaan ja tuntevaankin sain tilaisuuden tanssista, mutta sen alan kiinnostavat miehet olivat minulle hyvä mahdollisuus, eivät kokonaisuoma, joka olisi lapsen elämäksi sopinut, kun sivistystä ei ollut siinä mainittu vaan se tuli monimutkaisemman kokonaisuuden osana, ei perusuoman isoimpina piirteinä. Nuo uomat olivat siis minua varten, yksi lisähenkireikä elämääni. Lapselle olisi kai sopinut, että kaksi hyvällä tavalla elävää kohtaa, elää hyvällä tavalla yhteiselonsa osalta ja jotenkin hyvin toimivalla, luonnostaan energisellä tavalla saavat lapsen. Vai? Siltä suunnalta sitten käytännössä etsin puolisoa, mutten loppujen lopuksi löytänyt.