sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

A354. Puutuneet jäsenet ja nivelen keskiosistä suonet auki

Jos jokin jäsen puutuu, niin auttaisiko pitää etenkin nivelen seudulla ja jäsenen keskiosista luiden seuduilta suonet auki, tilaa niille kuin lapaskätisellä lapsella pakkasella tumput suorina, ja samalla elämästä kiinnostunut toimelias vire kuin ohjeessa 12. Sokeritauti ?

12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html

8.2.2017   Vaihda kiristävät vaatteet sekä tiukat vaatteet löysiin, jotteivät ne vain estä verenkiertoa.  

12.2.2021   Jos jäsenet ovat kangistuneet puutumisen myötä, niin heiluttele niitä hiljalleen hyvän suonet auki suorina aika lailla olevan keskiasennon tienoilla niin, että siirräöt vähän kuin oikoisit jäseniäsi ja annat olla muutaman sekunnin ja siirrät taas niin kuin hyvä on, niin jostakin kai sillä tapaa siirrellen saavat jäsenet happea ja liikkumiskyky palautuu.

3.7.2021   Jos raajan uloin osa puutuu eikä auta kun ravistelee siitä kevyedti suonet auki ja antaa olla vähän aikaa rennosti ja lämpimänä, niin silloin on yleensä suoni painunut jonkkn verran kasaan keskikehoa lähemmässä suuressa nivelessä, eli oiopa rasjasi sieltäkin ja pidä vapaasti niin, ettei de olu puristuksissa tai turhan jännitettynä mistään. 

perjantai 29. heinäkuuta 2016

A353. Muissa maissa: "möhö" ja maisemakatse, terveet elämäntavat & säiden osaaminen

Olen kirjoitellut paljon ajattelukyvyn kehittämisestä, ks. http://pikakoulu.blogspot.fi . Objektiivinen järki ja äly ovat jotakin sellaista kuin rakenteet hahmottava maisemakatse. Äly liittyy siihen, että havaitsee enemmän, moni mutkaisempia ja olennaisempia. Pahimpia esteitä älyn kehittämisen tiellä on rakennehahmotuksen palikkamallisuus, joka kuvastuu liikkeiden kömpelyydessä. Tyypillinen esimerkki tästä on sairastaville tyypillinen "möhö" tyyli, jossa on tavallaan hyvältä tuntuvalla tavalla löhötty muttei huolehdittu melkein mitään vaan oltu piittaamattomia ja kiinnostumattomia maailmasta. Tähän parannus olisi maisemakatse: luonnollinen elämästä kiinnostuneisuus, tervehenkinen reaktiivisuus, elämän ilmiöistä kiehtoutuneisuus. Kömpelyyttä ja sairastelevuutta aiheuttaa myös elämäntatoitojen puute, etenkin terveiden elämäntapojen ja säiden tervehenkisen kiehtoutuvan elämisen osaaminen. (Järjestä), terveistä elämäntavoista ja säistä olen kirjoittanut blogissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi ja kääntänyt ne osin englanniksi blogiini http://Finnishskills.blogspot.fi , missä esitänt oivomuksen, että muissakin ilmastoissa laadittaisiin säiden elämisen ohjeita: kirjoitusharrastuneet säitä osaavat voisivat kukin kirjoittaa pienen tarinan ulkoilusta lempisäässään ja siitä, mitä se kenties vaatii palautumiselta, puekutumiselta yms, ja lähettää sen mediaan oikeana vuodenaikana, niin saisivat siitä muutkin langanpäästä kiinni.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

A352. Huono liikkeelle lähtö ja motivaationsa jakauman merkille laittaminen

Jos ihmisen liikkeelle lähtö esim. pitkään istuttua sujuu kömpelösti tai hankalasti, johtuu se yleensä siitä, että hän on urautunut siihen, mitä tekee istuen, ja ei ole niin haukkana lähtemässä muihin tekemisiin, esim. liikkumiseen. Toinen tekijä on vire: jos vire ei ole liikunnallinen, niin liikkuminen sujuu aluksi hankalasti kunnes vire on korjautunut liikunnallaiseksi. Eron huomaa yleensä verrattuna niihin ihmisiin, joilla on kovin suuri motivaatio juuri liikkumiseen ja liikkeelle lähtöön ja joilla myös on liikuntaharrastus.

A351. Flunssaisen sydänvaivat ja kauppaan kipaisevan tyylinen toimeliaisuus

Flunssaisen olo on osin kuin verisuonet olisivat laajenneet ja olo lötkö, kuin suonissa olisi jotakin limsan tapaista nestettä. Voivatko flunssaisen sydänvaivat olla sen puolen lötköyttä ja voimattomuutta myös sydämessä? Sellaiseen lötköön elämäntapaan auttaisi kai kauppaan kipaisemisen tyylinen toimeliaisuus, mutta kyllin varovasti toki ja vähän aina jossakin välissä eikä rankasti.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

A350. Koiran tokeneminen

Olikohan syksyllä -98, kun vanhemmillani asuva perheemme 13-vuotias musta keskikokoinen villakoira sairastui syöpään ja sillä oli kasvains uussa. Vein sen eläinlääkäriin ja polttaen leikkasivat kasvaimen pois, kun odotin viereisessä suoneessa. laskivat sitten nukutetun koiran lattiakaivon viereen pää alaspäin. Asento näytti sille huonolta ja luonnottomalta ja niinpä kiepautin sen niin päin, että etutassut olivat alempana päätä, ja niin sen olo parani ja se aika pian heräsi. Mutta eläinlkääkäri muistaakseni sanoi jotakin sellaista, että luuli sen jo kuolleen mutta halisi antaa minulle aikaa tottua ajatukseen. Miksi olin virvoittanut sen? Mutten ollut niin tottunut lääketieteen näkökulmaan, että olisin tullut moista ajatelleeksi, toivoinpahan vain, ettei syöpä olisi ennättänyt levitä ja koiralla olisii hyviä vuosia edessä. Vastaanottovirkailijat ja äitini pitivät tokenemista jonkinlaisena ihmeenä, mutten nähnyt siinä ihmettä, olinpahan vain tavoitellut koiralle parempaa avarampaa oloa. Kotimatkalla koira jo käveli ja istui suht koht toipuneena sylissäni ratikassa. Seuraavan kesän alussa se kuoli.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

A349. Ihmeparannusohjeyritelmä XXIX * Haavoittumattomuudesta

Tällainen unimainen muistikuvan tapainen tuli äsken mieleeni: Keväällä 1999, kun edelleen asuin Helsingissä, olin olematta ollut Punaisen Ristin toiminnassa mukana kuullut heidän radiomainoksensa Kosovon kriisin keräyksestä ja siinä haettiin rahankerääjiä muutamaksi päiväksi, niin olin sitten siinä keräyksessä maalis-huhtikuun vaihteessa Rautatieaseman luona kadun toisella puolen käytävän suulla siinä, mistä päästään Kaivopihalle, ja niin uni väitti, että minu ammattiin rautatieaseman ja ratikoiden suunnalta kadun yli,mihin jotenkin hätkähdin hiukan havahtuen ja lähdin paikalta pois sillä kohden olleita tunnelin vähän käytetyn sisäänmenon liukuportaita, missä portaissa huomasin että minulla oli luodinreikä takissa vasemmalla puolen aika keskellä ja ehkä senttilitran verran tai vähemmän vuotanut verta. Ajattelin jotakin sellaista kuin ( 19.3.2022   On kuin joku olisi sorkkinut tätä ohjetta. Muistikuvani oli, että siinä luki : " Maailmassa kauniisti hyvää toivoen,..." yms, siis hengellisen kauniisti toivova ohje, mutta nyt lukuessani siinä luki jotain aivan muuta. )  ei reikää siihen, keho nätisti vaan korjaa hyvin toimivaksi, ja olin kauniisti henkevästi, maailmassa kauniisti eläen, yleismaailmallisesti hyvää toivoen, ihokin ehjäksi ihan terveeksi ja sisältä keho ihan terve ja hyvä terveenhenkinen elävä toivotin, ja niin sitten olin ehjä. Ja kai lähdin siitä kotiin. Mutta onko elämääni sen jälkeen sotkenut vaikutelma suuntaani yhteyttä pitävistä haavoittuneista sorsista, leikkauspotilaista, jotka toivovat parempaa para
Oiskohan nää parantamoisohjeblogin ekan osan alun vaikutelmani henkiparantamisesta ja Vammat parantuvat kuin ihmeen tapaan.

Vuonna 2009 kesällä muutin Savonlinnaan ja oveltamme aukeni pihametsikkö kerrostalojen välissä. Kerran lähdin juoksemaan siitä polkua pitkin metsään, kun se minusta oli kivaa, mutta joku ihminen asukas ei tykännyt ja takaani portailta kuului pamaus kuin pyssyn laukaus, samanaikaisesti kompastuin kuin juureen vaikkei siinä kai juurta ollut. Tein niin kuin tämän blogin ekan osan videon ihmeparannustaitoinen brittimies, tuumien eheästi vain eheästi vain, aiemman kokonaiskuvani kehon eheydestä sailyttäen, pudistelin keskikroppani ehjäksi sileäksi, pois vaikutelmat luodinreistä, ja jatkoin matkaa, mutten enää juosten vaan naapurien hyuomioonottamisen vuoksi kävellen.

1999 olin muutaman vuoden tai ehkä pidempäänkin lukenut innolla New Age -kirjoja ja runoja, joita lainasin Helsingin kaupunginkirjastosta, new age kirjat niitä luetuimman näköisiä siellä yleensä, lähinnä zenbuddhalaisuudesta ja meditaatiosta mutta myös mielen ja kehon yhteydestä, chakroista, auroista, aaveista, grafologiasta (oli kirja vanhemmillani) ja itselläni oli äitini minulle ostama Stephen Mitchellin engl. käännös Tao-Te-Chingistä, josta pidin paljon ja pidän edeleen, sitä voi lukea monta kertaa, vähän kuin runoja. Lisäksi olin kiinnostunut kristinuskosta mutta taustaltani ateistinen. Eli jos tuossa jkin ihmeparannustaito oli, niin kyllä se oli pitkälti hengellinen, kauniiseen moraaliin jatervehenkiseen mm urheilulliseen elämään liittyvä eikä jokin mielikuvakikka tavallisen elämän tasolta.

* * *
25.9.2016  
Toinen hämärä muistikuva kertoo, että olisin keväällä1999 löytänyt luodinreikäparin takistani ja soittanut poliisille että kenen takki, mitä lienee tapahtunut ja poliisi vastannut, että oma takkini, en vain muista edellisen päivän tapahtumia.
Tuosta ekasta on muistikuvani, että luodinreikä kyljessä pari kolme senttiä kyljestä ja muutaman sormen leveys rinnan alaosan alapuolella, mikä melkein heti meni umpeen ja ei vuotanut melkein ollenkaan.

* * *

24.4.2020   Tollanen sävellysyritelmä tältä päivältä

* * *

17.12.2020   keväällä 1999, olisikohan pari viikkoa ennen tuota Punaisen Ristin keräystä, kun äitini oli sanonut, että minulla on selässä kaksi isoa luomea, jotka varmaankin tarttis leikata pois, jottei olisi syövän vaaraa niistä, niin olin terveyskeskuksessa ja mieslääkäri leikkasi selästäni kaksi luomea pois maatessani mahallani, mutta veitsessä oli pitkä terä ja kun kuulostelin tuntemuksiani, niin tuntui kuin paikkatajun tapausena hämäränä kai ääriviivakuvana, että veitsi olisikin leikannut sydämen kohdalta, minne hän oli selkänahkaani venyttänyt, niin sydämen kahtia kerran tai pari, ja kuulostelin sitä jotenkin, että onkohan vai ei ole, ja niin annoin sydämelleni ohjeeksi palata entiseen muotoonsa, ehjäksi, mutten koettanut veitsen kohdalla saada sitä lyömään vaan piudin ihan lyhyen tauon sydämenlyönneissä ja jatkoin sitten taas ehjällä sydämellä. Ja kohta oli haava ommeltu ja kävelin kotiini eikäs iitä sen kumempia.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

A348. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVIII * Puuttuvan kehonosan kasvattamisesta uudelleen

Tämä on vain tällainen mielikuvakooste noista aiemmista ihmeparannusohjeyritelmistä ja kuolleista herättämisen ohjeestani sekä sen puna-vihreästä vesivärikuvastahttp://kuolemastajasurusta.blogspot.fi .
Ensin pitäisi olla elinvoimainen ja eläväinen, hyvä aura niiltä tienoilta kuin minne aikoo kehonosaa uudelleen kasvattaa, siis hyvän onnen ihminen, terveesti elävä, tiedostava, hyväntahtoinen ja sovussa maailman kanssa moraaliltaan, tervehenkinen, uskonnollisen kaunis - siis elinvoimainen tuon alueen ja sen lähitienoon, minne aikoo kehonosan kasvattaa.  Ks. tuon yo linkin kuvaukset aurasta ja aiemmat ihmeparannusohjeyritelmäni, etenkin vaikutelmani henkiparantamisesta.
Sitten siihen tapaan kuin sikiönkehitystä ja maalaamista käsittelevässä ihmeparannusohjeyritelmässäni kuvailin, kasvattaa tuo puuttuva osa, kenties nopeastikin. Tämä vaihe tuettuna kuten tuossa mainitsemassani kuvassa ja kuin ihmeparannusohjeyritelmissä tähän asti olen neuvonut.


2.5.2018   Katso kaikki ihmeparannusohjeyritelmät http://parantamisesta.blogspot.fi/2017/11/parantamisnakemykseni.html ja etenkin kohdat
15. Vammat parantuvat ihmeen tapaan * Ihmeparannusohjeyritelmä II  5.5.2013
47. Vammaiset ja ystävälliset hyönteiset * Ihmeparannusohjeyritelmä VII1.6.2015
84. Ihmeparannusohjeyritelmä X * Maalaus & sikiöaika15.7.2015
B435. Ihmeparannusohjeyritelmä XXXIV * Viisauden avulla ratkaisten   3.1.2017
B485. Ihmeparannusohjeyritelmä XXXVI * Henkilökohtaisen suvereeniuden suojaaminen   10.4.2017

Jos on vaikka tekonivel, niin voisi kai yrittää tätä unessa niin, ettei nivelen päällä ole tiukka vaate vaan, että unenpöpperöisenä, parantumisessa häiriintymättömänä voisi ohimenne siirtää tekonivelen yöpöydälle tai sängynjalan viereen, ja jatkaa ehjällä keholla, jos keho kerran osaa itse parantua, vikkelään, kuin huomaamatta.
Tärkeää kai olisi, etteio säikähtäisi inhorealismiin ja alkaisi etsiä vaivaansa takaisin, vaan elellä häiriintymättömänä, positiivisin mielin kuin unenpöpperöinen tai elämäänsä tyytyväinen.

Terveelliset ateriat tässä varmaankin olisi tärkeä huolehtia, mm tuoreita vihanneksia, heldelmiä tms.

24.12.2019   Yritin säveltää oman mielikuvani puuttuvan kehonosan kasvattamisesta sikiönkehityksen tapaan: D, E, FD(pitkä), G, A(pitkä), GEC(pitkä), A, ylä-C, GEC(pitkä nuotti)

28.1.2020   Jos talidomidille yrittäisi kasvattaa tavalliset kädet, niin ensin pitäisi kai kasvattaa edes ihan lyhyt käsivarsi,sitten siihen jotakin nivelen tapaista, sitten kyynärnivel ja sitten kädestä sopivan kokoinen ja muutenkin sopiva, hyvä elää.

30.12.2020   Ylipäätään, jos jossakin kehonosassa on vikaa, pala puuttuu tai on muuten viallinen, mutta nuorempana on ollut terve ja kai reipaskin, tervehenkinen, niin voisi kai mennä ulos luonnon helmaan, missä on hyvä olla tervehenkinen, kuljeskella ainakin vähän ja pyrkiä uudistumaan,olla terve kuin tervehenkinen elämä siinä ympäristössä, antaa kehonsa uudistua sellaiseksi, kenties vanhastaan nuoremmilta vuosilta tutuksivahvaksi terveeksi, hyväksi elää, ja ikään kuin jättää nuo vuodet, joina keho ei ole ollut kunnossa, siitävälistäpois, jos siis on tähän tapaan ihmeparantuva, esim.keuhkot terveilsi raikasta ilmaa luonnon helmassa hengittäessään, kuin uusi parempi alku tervehenkisen vapaa-ajan voimin. 


20.9.2021   Jos uusi kehonosa on alkuun erinäköinen kuin tavallinen, esim sikiönkehitystyylinen, mutta korjaantuu ajan myötä tavalliseksi terveeksi kehlnosaksi, niin läjipiirille ym pitää muistas kertoa, ettei kehonosa ole vielä lopullinen vaan vasta sikiönkehityksen tapaan luotu, ja muuntuu vielä tavalliseksi terveeksi kehonosaksi. 

29.10.2021   Ihmeparantumisen jälkeen kannattaisi olla tuohon kehonosaan liittyen niin uskonnollinen, että ihmeparantuneen kehonosan tyylistä näkee, että se on ihmeparantunut eikä jotenkin viallinen, esim elämästä etäälle jäänyt. 

30.10.2021   ( Jostain sain joskus aiemmin vaikutelman, että vanhuksissa on raajansa menettäneitä varsin iso osa, ja että jos joku elää kamalan vanhaksi mutta hyvissä boimissa, niin hänellä on kuitenkin voinut joskus olla huono kausi, ja niin monisatavuotiailla ja mahd vanhemmilla usein olisi proteesi, ja niin kaikki heidän esimerkkinsä hitaampaa ja epäliikunnallusempaa kuin mitä nuoremmat tulevat yleensä ajatelleeksi. Ja niin on tuntunut kovin olennaiselta kaikkien hyvinvoinnin kannalta yrittää keksiä keino kasvattaa terve keho, vaikka olisi joskus menettänyt raajan tms. )

3.11.2021   Ouutuvan raajan tai raajan uloimman osan kasvattaminen uudelleen näyttäisi käyvän sikiönkehityksestä mallua ottamalla ehkä puolessa minuutissa silloin, kunbraaja eniten kasvaa, ja onnistuneilla on ollut vakavissaan keskittyvä asenne ja omaa näkemystä. He ovat näyttäneet rakentamaan sen varaan, miten heille itselleen on yksilönä tilausta maailmassa, millaisille puolilleen. Mutta ongelmana on ollut, että lääkäri on reagoinut vastahankaisddti ja halunnut amputoida heti uuden raajan, tai puoliso on luullut vammaisen tilalle tulleen jonkun muun tai mennyt päästään vialle ja halunnut niin kkään amputoida uuden raajan, mihin osasyy on, että uuden raajan kasvattamisen mahdollisuus on maailmankuvan ulkopuolinen asia. Tähän auttaisi kenties olla hrti elämässä mukana, satsata suuresti uskonnon suojaan ja tavallisiin vaarallusten aikojen turvajärjeztelyihin.

Kelle voi kai kasvattaa puuttuvan kehonosan ongelmitta, on kai aikamoisen oikean näköisen robottikäden tilalle oikean terveen käden, jota pitää vähän robottikäsimäisesti. 

28.11.2021   Se, joka onnistuu kasvattamaan puuttuvan raajan tilalle uuden kunnollisen, tekee kai niin perustavalla, ihan vain tekee sikiöstä mallia ottaen. Hän kokee tehtävän itsrlleen niin tärkeäksi ja keskeiseksi, että pystyy siihen, kun käyttää koko parantavan viisautensa tukenaan. Raaja tms voi kasvaa lyhtessä ajassa, mutta heti siihen jstkoksi se olisi vakiinnutettava hyvänmalliseksi, hyväksi käyttää ja kaikin puolin terveeksi ja hyvintoimivaksi, oikeankokoiseksikin. Mutta myöhemmin motivaatio ja tärkeyden tunne kehon muokkaamisessa ei ole yhtä suuri eikä kai yhtä tervehenkinen, eli kwhonosa pitäisu mieluiten parantaa kokonaan kuntoon kerralla. 


9.5.2023   Jos kehonosa lähti hetki sitten irti ja kyse on, saisiko sen vielä liitettyä paikoilleen, niin voi kysyä apua ihmeparantavalta hiireltä. Muista palkita hyvin elinoloin ja hiirelle sopivin herkuin sekä kenties rahalla, jos onnistuu. Invalidiliitosta mahdollisesti saa tietoa ihmeparantavista eläimistä.     

24.8.2023   Nykyiaikaiset kai humanoidirobottien myötä kehitetyt robottiraajat voivat kai llla kovin mukavia ja hyviä käyttää, niin että jonkin taitavan robotin parissa minuutissa tai alle kiinnitettyä robottiraajan, henkilö vain alle minuutussa lähtee ovesta, että joo hyvä näin on, mä jatkan omaan elämääni. 

Luullakseni myös robottiraajan voi irrottaa, jos onnistuu esim ihmeparantavan hiiren avulla oppimaan puuttuvien kehonosien kasvattamisen. Olennaista olusi olla ystävällisen hyväntahtoinen hiiriä kohtaan, ja kysyä mielessään, että onko lähistöllä ystävällisiä hiiriä, esim yhtä hiirtä, ja tietäisivätkö nämä ihmeparantavista hiiristä. Jos ihmeparantuu, niin hiiret ansaitsevat ihmeparantumisen aiheuttajalle luvatun palkkion.

7. marraskuuta 2023   Joltain hengelliseltä puolelta on minulle syntynyt tämä käsitys puuttuvien kehonosien, esim raajojen kasvattamisesta uudelleen. Sen osaavat lähinnä hiiret, siis hiiristä ihmeparannustaitoiset hiiret. Sellaisen löytää, jos ensin kysyy, onko lähettyvillä ystävällistä hiirtä, joka voisi auttaa, ja se sitten etsisi ihmeparannustaitoisen hiiren, joka kenties yrittäisi ensin neuvoa kännykän videopuhelun välityksrllä paikalla olevaa hiirtä. Jollei hiiri onnistu parantamaan, niin sitten täytyy vähän odotella. Jos samassa rapussa on ihmeparannustaitoinen hiiri, menee ehkä muutama minuutti, niin se ehtii kylään. Tai jos sen on tultava kauempaa esim paketin tai auton mukana, niin menee muutamia päiviä, mutta joskus vähemmän. Ihmeparannystaitoinen hiiri neuvoo, miten parantua, eli llennaista ln pystyä ottamaan proteesi tms pois ja noudattamaan hiirien ohjeita. Uusi raaja kasvaa usein puolessa minuutussa, esim 10sekunnissa ja ottaa vähän lisää aikaa vakiintuakseen. Kai muukin eläin voi oppia raajan kasvattamisen hetkeksi, kuin vaikutelmana, mutta hiirien vahvuus on raajan vakiinnuttaminen terveeksi ja hyväksi käyttää, hyväksi elämän osaksi, ja se liittyy siihen, että hiiret asuvat ihmusen kodissa, saavat niin talvehtimispaikan, joka on ystävällinen hiiriä kohtaan. Mutta ihmeparannus on niitä harvoja hiirille mahdillisia ihmusten ammatteja, joten siitä pitäisi maksaa palkkaa tavalluseen tapaan, eli kai yleensä tonni heti ihmeparannuttuaan. Raha tulee valtavan hiirimäärän yhteiskäyttöön, jossa yhden hiiren on mahdollista elämänsä aikana saada hyvään tarkoitukseen max 3 euroa, ainakin jotain sellaista, ja joskus muihin hiirien kuluihin kuten siivoukseen, pesueen puhtaanapitoon sopivaan aluseen yms, kenties myös hiirten käyttöön sopiviin pieniin kännyköihin lähinnä kai ihmeparantajille yms erityisestä syystä. 

28th of January 2024   As far as I know, the Japanese spitz dog Vaapukka, which I had in Savonlinna and which seemed to be a miracle healer on some spiritual side, did not heal any missing body parts, at least did not help to grow new limbs etc. Instead when after his death my remaining dog asked mice to remember healing skills from Vaapukka, maybe ghe mice did not remember so iverly much of them, but across time learned from birds and insects healing skills for insects after ghe lobg winter for repairing damages, and that is said to include some insects being able to grow a new limb to replace a missing one. 

So : one shoukd try to find a friendly moyse near by abd ask if it could find anyone knowing of miracle healing mice. And if one so gets healed  pay for the mice about a month's wage.